UUTISKIRJE 5/22
30.5.2022
Kevät on vihdoin täällä ja lähestymme kesälomaa. Yhtä sun toista on kuitenkin meneillä ennen sitä.
Talous- ja henkilöstöjohtaja
Pamela Kjellman on palannut takaisin töihin talous- ja henkilöstöjohtajaksi. Toivotamme hänet tervetulleeksi!
Kesätyöntekijöitä
Kunta palkkasi lähes 40 nuorta kesätyöhön tänä vuonna. He työskentelevät kesä- ja heinäkuussa päiväkodeissa, hoitokeskuksissa ja teknisellä osastolla. Lisäksi muutama työskentelee ympäristöhankkeen parissa, eri yhdistyksissä ja kesäsomettajina, joten näette varmasti ahkeria nuoria työntouhussa kesän aikana. Toivotamme heille lykkyä tykö !
Rakennusluvat haettava viimeistään 10.6
Rakennusvalvonta huomauttaa, että 10.6 on viimeinen päivä jättää rakennuslupahakemukset, jos luvan haluaa ennen kuin Kunnantalon kesälomat alkavat. Joten, jos haluat rakentaa heinäkuussa, muista jättää lupahakemus ennen 10.6!
Kunnantalo suljettu kesälomakauden aikana
Kuten aikaisempina vuosina, Kunnantalo sulkee ovensa kesälomakauden ajaksi. Tänä vuonna Kunnantalo on suljettu viikot 27-31, eli 4.7-8.8.2022.
Elinvoimalupaus
Keskiviikkona 1.6.2022 Kruunupyyn Yrittäjät ry. ja Kruunupyyn kunta allekirjoittavat elinvoimalupauksen. Sopimuksen tavoitteena on edistää yrittäjäystävällistä ilmapiiriä, vahvistaa elinvoimaa ja yhdessä huolehtia siitä, että kunnan vetovoima vahvistuu. Näiden yhteisten tavoitteiden ja aktiivisen seurannan avulla yrittäjien toimintamahdollisuudet paranevat, jonka ansiosta myös kunnan elinvoima vahvistuu. Lupauksen painopisteiden toteutusta seurataan vuosittain yhdistyksen ja kuntapäättäjien yhteisissä kokouksissa.
Alavetelinkierros 20.6
Nyt sinulla on mahdollisuus osallistua Alavetelinkierrokselle, joka järjestetään ensimmäistä kertaa Alavetelissä maanantaina 20.6. Juokse, hölkkää, kävele... Tyyli on vapaa! Alavetelinkierrokselle voi osallistua pilke silmäkulmassa. Osallistujasarjatkaan eivät ole liian vakavia:
- Täysillä
- Koiran kanssa
- Lastenrattaat
- Nauti maisemista
Kierros on noin 6 kilometriä pitkä ja yhteislähtö pamahtaa klo. 18.00 kirjastolta. Ennen lähtöä on yhteinen lämmittely musiikin tahdissa.
Kunta tarjoaa mehua niin kierroksen aikana kuin maalissakin. Kaikki Alavetelinkierroksen osallistujat saavat diplomin ja lisäksi kaikki voivat osallistua aktiivisuusrannekkeen arvontaan. Ei ennakkoilmoittautumisia emmekä peri osallistumismaksua.
Vieraslajit
Kunta on naapurikuntien kanssa yhteisessä hankkeessa, jossa selvitetään vieraslajien esiintymää: erityisesti komealupiini ja jättipalsami. Hanke aloitetaan kesäkuussa. Myöhemmin kesällä hankevetäjä Sanni Kokkoniemi tulee yhdessä muutaman kunnan kesätyöntekijän kanssa torjumaan vieraslajeja ensisijaisesti kunnan mailta.
Kunta on myös mukana Soolotalkoot-kampanjassa, johon jokainen kuntalainen voi osallistua. Soolotalkoot järjestetään 23.5 – 31.8. Sähköpostiin vieraslajit@kronoby.fi voi mieluusti ilmoittaa, jos tietää paikan, jossa kasveja on.
Kunta tulee asettamaan kylttejä sopiviin talkooalueisiin ja ennen kaikkea tiedotamme ja inspiroimme kaikkia torjumaan vieraslajeja joko omassa puutarhassa tai yleisillä paikoilla, joko yksin tai ryhmässä. Muista pyytää maanomistajalta lupaa torjuntaan yksityisalueella.
Lisätietoja aiheesta löytyy Soolotalkoot-sivuilta: https://vieraslajit.fi/info/i-4507