Marraskuun uutiskirje
29.11.2024
Täältä voit lukea marraskuun uutiskirjeen pdf-muodossa (pdf, 3.6 Mt)
TE-palvelupiste
Ensi vuoden alusta lähtien työ- ja elinkeinopalvelut siirtyvät kuntien tehtäväksi ja valtion työ- ja elinkeinotoimistot eli TE-toimistot lakkautetaan.
Kruunupyy, Luoto, Pedersöre ja Pietarsaari järjestää työvoimapalvelut yhdessä muodostaen Pietarsaaren seudun työllisyysalueen.
Työllisyysalueen palvelupiste jatkaa entiseen tapaan Ebba Brahen talossa osoitteessa Kanavapuistikko 1, Pietarsaari.
Kruunupyyn kunnassa tulee olemaan palvelupiste kerran kuukaudessa. Nyt haluamme tietää missä toivot, että tämä palvelupiste olisi. Vastaa tämän kyselyn kautta viimeistään 1.12.2024.
Kulttuurin ja urheilun ilta 23.1
Tammikuussa järjestetään ensimmäistä kertaa Kulttuurin ja urheilun ilta. Tämä juhlailta korvaa perinteisen Vuosijuhlan, jonka kunta on järjestänyt vuosittain joulukuussa. Illan aikana palkitaan vuoden kulttuuri- ja urheiluihmisiä sekä -seuroja ja Vuoden Kestävän kehityksen -palkinnon saaja ja kunnalla 20 vuotta työskennelleet työntekijät.
Illan päätteeksi järjestetään myös yhdistysinfo, jossa vapaa-ajan koordinaattori kertoo muun muassa tulevista avustushakemuksista.
Kaikki ovat tervetulleita osallistumaan iltaan, joka järjestetään Gillestuganilla Alavetelissä 23.1.2025. Tarjoamme kahvia ja leivoksia.
Teerijärven yrityskylttitornin avajaiset
Teerijärven uusi yrityskylttitorni valtatie 13 varrella Pohjoisen Teerijärventien risteyksen lähettyvillä vihitään virallisesti käyttöön torstaina 5.12.2024 klo.11:00. Tarjoamme glögiä ja pipareita.
Autot tulee pysäköidä Viiperintielle, josta tulee kävellä varovaisuutta noudattaen noin 300 metriä valtatietä pitkin yrityskylttitornille.
Olemme mukana jouluikkunakierroksella
Botnia 4H järjestää myös tänä vuonna jouluikkunakierroksen kaikissa kunnanosissa. Kunnantalo osallistuu kierrokseen tänä vuonna neljällä jouluikkunalla. Olette kaikki tervetulleita katsomaan luontoteemaisia jouluikkunoitamme ajalla 30.11.2024-5.1.2025.
Talousarvio 2025
Kunnanvaltuusto päätti ensi vuoden talousarviosta kokouksessaan 11.11.
Veroprosentti säilyy 8,9 prosentissa ja myös kiinteistöveroprosentit säilyvät nykyisellä tasollaan.
Investointibudjetti perustuu siihen, että Teerijärven esikoulun ja koulun rakentaminen alkaa vuonna 2025 ja valmistuu vuoden 2026 aikana. Uudisrakentamiseen varatun määrärahan, joka kattaa noin 77 % vuoden 2025 investointibudjetista, lisäksi määrärahoja on varattu Krokforsin korjaamon kylmähallin ja koulukeskuksen piha-alueen viimeistelyyn, Kvarnbon päiväkodin keittiön ilmanvaihdon uudistamiseen sekä uuden jääkiekkokaukalon rakentamiseen Kruunupyyssä. Investointibudjettiin sisältyy myös määrärahoja asemakaavateiden perusparannukseen, leikkipuistojen varusteiden uusimiseen, katuvalaistuksen täydentämiseen ja liikenneturvallisuushankkeisiin.
Kuntoportaat vihittiin käyttöön
Kuntoportaat Skalasträsketin vieressä on nyt virallisesti vihitty käyttöön.
Kuntoportaissa on 43 porrasta yhdellä puolella ja 16 toisella puolella. Korkeutta on noin 8 metriä.
Kaksi kunnan työntekijää ja 4 ahkeraa talkoolaista on käyttänyt noin 4000 ruuvia, 700 juoksumetriä lankkupuuta ja 600 juoksumetriä muuta puuta rakentaessaan kunnan ensimmäiset kuntoportaat.
Vuoden yritys 2024
Kruunupyyn kunnan liike- ja riskienhallintajaosto on yhdessä Kruunupyyn yrittäjien ja Concordian kanssa valinnut kunnan Vuoden yritykset 2024.
Vuoden yritys
Huldénin tila
50 vuoden ajan Huldénin tila on toiminut ja kehittänyt toimintaansa Kruunupyyn kunnassa. Heillä on useita erilaisia yrityksiä ja alun muutamasta lehmästä, heidän tuotantonsa on nykyään 2,5 miljoonaa kiloa sianlihaa ja 150.000 kiloa naudanlihaa vuosittain sekä 850 hehtaaria viljelysmaata. Toimintaan sisältyy myös kuljetus- ja maanrakennusyrityksiä. He ovat aidosti perheyritys, mutta työllistävät tällä hetkellä myös noin 20 työntekijää. Vuosipäiväänsä he viettivät kesällä upealla juhlalla, avoimilla ovilla ja maatalousmessuilla, jotka vetivät tuhansia kiinnostuneita.
Vuoden nuori yrittäjä
Terjärv Grill Ab/Jenna Gistö
Teerijärven Grillin ruokalista ja toiminta kehittyy jatkuvasti, he käyttävät paikallisia raaka-aineita ja tekevät ruoan alusta lähtien. He toteuttavat kulttuuritoimintaa tarjoamalla ruokaa murteella ja annoksilla on yleensä paikallinen yhteys huumorintajulla lisättynä. Tuotemerkki Terjärv Grill on laajasti tunnettu koko Pohjanmaalla ja ruokailijoita tulee pitkänkin matkan päästä syömään Tärjä grillnillä. Lisäksi grilli kiertää nykyään grillivaunulla lähialueella tarjoamassa tuotteitaan myös Teerijärven ulkopuolella.
Vuoden yksinyrittäjä
Ky Muurauspalvelu Loimutuli Kb/Jukka Andtbacka
Muurauspalvelu Loimutuli on ammatinharjoittaja yhä harvinaisemmalla alalla. Vaikka yrityksen näkyvyys sosiaalisessa mediassa on rajattua, yritystä suositellaan lämpimästi asiakkaiden muuraustöiden myönteisten kokemusten perusteella. Yrittäjä itse on aina iloinen ja myönteinen, vaikka välillä on varmaan myös vaikeaa. Hänen isänsä perusti firman aikanaan ja Jukka Andtbacka on jatkanut toimintaa suurella menestyksellä.
Markjärven tuulivoimahankkeen hankevastaavat tavattavissa 18.12. Teerijärven urheilutuvalla
Markjärven tuulivoimapuiston hankevastaavat Jan Tallqvist ja Tuuli Pfeifer ovat tavattavissa Teerijärven urheilutuvalla (Sepäntie 88, 68700 Kruunupyy) keskiviikkona 18.12. klo 10–18. Paikan päällä voi keskustella Markjärven hankkeen edistymisestä sekä tuulivoimaan liittyvistä kysymyksistä ja mahdollisista huolenaiheista.
Tarjolla on kahvia ja pientä purtavaa.
Kunnantalo suljettu
Kunnantalo on suljettu joulun ajan 23.12.2024-5.1.2025.
Tanssia ja kahvia
Kiitos kaikille, jotka osallistuivat iltapäiväkahveille tanssin kera Gillestuganilla. Salongsorkesterin tahdissa hameenhelmat liehuivat oikein kunnolla.
Paljon hyviä tekoja
Suuri kiitos kaikille teille, jotka osallistuitte hyvien tekojen haasteeseen lokakuussa! Meillä on selvästi ystävällisiä ja avuliaita kuntalaisia täällä Kruunupyyssä.
Koko lista saamistamme hyvistä teoista löytyy kunnan verkkosivustolta. Otetaan haaste uudestaan ensi vuonna!