Marraskuun uutiskirje
26.11.2021
Enää vajaa kuukausi jouluaattoon ja kalenterista löytyy yhtä sun toista tekemistä ennen sitä. Kunnassakin on vielä paljon tekeillä, ja välillä tuntuukin siltä, että kaikki on oltava valmiina ennen joululomaa, mutta muistakaahan myös huilata välillä ja nauttia kaikesta kauniista ympärillämme.
Vuosijuhla
Kunnan perinteinen Vuosijuhla järjestetään maanantaina 20.12 klo. 18.00 Kunnantalolla. Järjestämme oikean juhlan, jossa palkitsemme menestyneitä urheilijoita sekä muita urheilu- ja kulttuuri-ihmisiä sekä Vuoden yrityksen. Juhla lähetetään suorana lähetyksenä YouTube-kanavallamme, joten ei muuta kuin iltapuku päälle, tietokone/puhelin auki ja nauttimaan juhlasta palkitsemisien ja musiikki-esitysten kera.
Kuntalaistapaaminen
Joulukuussakin on luvassa kuntalaistapaaminen. Aloitamme joulukuun tapaamisella Teerijärven koululla 1.12 klo. 18.00. Suunnittelukomitea on tuolloin paikalla kertomassa Teerijärven uuden koulun suunnitelmista sekä vastaamassa kysymyksiin.
Ilmastostrategia
Pietarsaaren seudulle on nyt laadittu uusi ilmastostrategia, joka ulottuu vuodesta 2021 vuoteen 2030. Ilmastostrategia on tiekartta sille, miten seudullamme siirrytään kohti kestävämpää ja ilmastotietoisempaa yhteiskuntaa. Strategia löytyy kunnan kotisivuilta, jossa voit tutustua siihen.
Terveydenhuoltoryhmä
Pohjanmaan hyvinvointialueen väliaikainen valmisteluelin asetti 15.11 seuraavan valmisteluryhmän valmistelemaan ”Kruunupyykysymystä”: Malin Brännkärr, Åsa Rönnqvist, Carina Kainberg, Josefine Ådahl-Dahlnäs tai Ulla Forsbacka, Sonja Tallgård, Leila Hagqvist, Anu Vähärautio, joku sosiaalihuollosta, Marina Kinnunen pj., Pia-Maria Sjöström, Erkki Penttinen, Pia Vähäkangas, Peter Nieminen, Marjo Orava, Carina Nåhls, Petra Fager, ja Päivi Berg (siht.).
Sivistystoimi panostaa oppilashuoltoon ja hyvinvointiin
Kruunupyyn sivistystoimi panostaa oppilashuoltoon ja hyvinvointiin, ja vuodenvaihteesta lähtien palkataan ulko-opettaja, resurssiopettaja, psykologi sekä liikuntaneuvoja. Lisäksi meillä on kouluvalmentaja, joka tulee panostamaan ehkäisevään huume- ja päihdetyöhön kouluissamme.
Lapset ja nuoret ovat tulevaisuutemme ja tuntuu hyvältä voida panostaa heihin.
Voi hyvin -tilaisuuksia
Panosta omaan ja muiden hyvinvointiin!
Ota yhteyttä liikuntaneuvojaan, jos haluat järjestää voi hyvin –tilaisuuden henkilökunnalle tai ystävillesi. Voi hyvin –tilaisuus voi esim. sisältää luennon ja jonkinlaisen yhteisen harjoitteen. Tilaisuuden voi järjestää iltaisin tai päivällä, ja se kestää noin kaksi tuntia.