Kesätyö 2024

 

 

31.1.2024

 

 

Kruunupyyn kunta tarjoaa 35–40 nuorelle kesätyöpaikan kesällä 2024. Paikkoja voivat hakea vuosina 1999–2008 syntyneet nuoret.

 

Kunta palkkaa nuoria omaan toimintaansa varhaiskasvatukseen, kirjastoon, keskushallintoon ja tekniselle sektorille. Toissijaisesti nuoret voivat työskennellä kunnan tytäryhtiössä sekä yhteistyökumppaneiden ylläpitämissä asumispalveluissa (Herberts hus, Sylviahemmet ja Backebo).
Huomioi, että Pohjanmaan hyvinvointialue palkkaa itse kesätyöntekijät omiin laitoksiin.

 

Kesätyötä hakevat nuoret täyttävät hakemukset sähköisesti tämän linkin kautta viimeistään 29.2.2024 tai paperiversiona kunnan infopisteessä Kunnantalolla (Säbråntie 2, 68500 Kruunupyy). Paperinen hakemus lähetetään kunnan työllisyysvastaavalle, joka yhdessä esihenkilöiden kanssa valitsee/arpoo, ketkä palkataan.

 

Hakemuksen yhteydessä hakija antaa suostumuksensa siihen, että hänen nimensä saa julkaista kunnan kotisivuilla 15.3.2024, jos hän saa työpaikan.

 

Ensisijaisesti nuoret palkataan 4 viikoksi = 20 työpäivää. Kesätyöt aloitetaan aikaisintaan 3.6. Vaihteluja saattaa esiintyä. Ne, jotka saivat kunnan kesätyöpaikan viime kesänä, valitaan toissijaisesti.

 

 

Yhdistykset

Aatteelliset yhdistykset ja säätiöt, jotka toivovat kesätyöntekijää, täyttävät oman lomakkeen tämän linkin kautta viimeistään 29.2.2024.

 

Lisätietoja:
Inger Bjon, työllisyysvastaava
040 7142 151