Elokuun uutiskirje

 

 

30.8.2024

 

 

Tästä voit lukea uutiskirjeen pdf-muodossa (pdf, 3.1 Mt)

 

 

”Yhdessä” Paapiin kanssa

Viime viikolla lanseerasimme kunnan oman kuvion nimeltä ”Yhdessä”. Kuvion on suunnitellut Anniina Isokangas PaaPii Designilta.

 

Näin Anniina kertoo suunnitteluprosessista:

“Oli merkityksellistä ja innostavaa päästä suunnittelemaan kuosia omalle asuinkunnalleni Kruunupyylle. Mietimme suunnitteluvaiheessa yhdessä, mitkä asiat liittyvät Kruunupyyn kuntaan ja täällä asumiseen. Erityispiirteitä eri kunnan osille antavat vesistöt, lähellä oleva luonto ja rakennettu ympäristö sekä erilaiset elinkeinot.

Kunnassa kaikki tiivistyy kuitenkin lopulta aina ihmisiin ja yhteisöllisyyteen. Päädyinkin valitsemaan kuosiin meille kaikille tuttuja paikkoja, joita yhdistää asukkaiden yhdessäolo, yhdessä tekeminen, muistot ja perinteet. Lisäksi piirsin mukaan vesistöihin ja luontoon viittaavia elementtejä.

Lopputuloksen toivon viestivän tuttuutta ja arjen kauneutta sellaisena kuin Kruunupyyn kunta sitä asukkailleen tarjoilee.”

 

Kuvio on näin aluksi painettu leikkuulautaan, jonka arvomme nyt kaikkien julkaisun kommentojien kesken Facebookissa ja Instagramissa. Vielä ehdit osallistua arvontaan kertomalla mitä mieltä olet kuviosta tai millaisessa tuotteessa haluaisit kuosia käytettävän tulevaisuudessa.

 

Uusi sivistystoimenjohtaja ja kanslisti

Meillä on uusia ihmisiä sivistystoimessa Kunnantalolla. Johan Nygård aloitti uutena sivistystoimenjohtajana elokuun alkupuolella ja Mia Forsén sivistystoimen uutena kanslistina.

Toivotamme molemmat tervetulleeksi ja lykkyä tykö työssä!

 

Kruunuportti

Kruunuportti on herättänyt huomattavasti kansainvälistä kiinnostusta teollisten investointien osalta. Useita vierailijaryhmiä on käynyt tutustumassa alueeseen ja sen mahdollisuuksiin. Neuvotteluja on käyty ja käydään edelleen.

Säännöllinen yhteistyö Kokkolan kaupungin ja Kruunupyyn kunnan välillä mm. maankäyttöön liittyvistä asioista on jatkunut jo pitkään. Kuukausittaiset tapaamiset tarjoavat hyvän mahdollisuuden keskustella ja löytää yhteisiä ratkaisuja maankäytöllisiin haasteisiin, kuten infrastruktuuriin, vesihuoltoon ja ympäristösuunnitteluun liittyen.

Yhteistyön myötä on syntynyt konkreettisia suunnitelmia, jotka parantavat molempien kuntien asukkaiden elämänlaatua.

”Koskien Kruunuporttia ei ole kyse siitä, jos se toteutuu, vain ainoastaan siitä, milloin se tapahtuu. Olen ihan varma, että näin tulee tapahtumaan tulevina vuosina. Yhteistyö Kokkolan ja Kruunupyyn välillä luo vankan perustan, jonka päälle rakentaa kestävää kasvua ja vaurautta alueelle”, toteaa Kruunupyyn kunnanjohtaja Malin Brännkärr.

 

Vesi 2.0

Kruunupyyn kunta sai vuoden alussa myönteisen päätöksen hakemukseensa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta (ELY-keskus) rahoituksesta projektilleen, jonka tavoitteena on parantaa vesihuollon toimintavarmuutta ja kyberturvallisuutta. Projekti kulkee nimellä "Vesi 2.0".

 

Projekti on käynnistynyt kesän aikana selvityksellä niistä vesipalveluista, jotka ovat mukana projektissa. Projektin osallistujat tulevat seuraavista tahoista: Kronoby Vatten och Avlopp Ab, Ab Terjärv Vatten och Avlopp, Nedervetil Vattenandelslag, Andelslaget Söderby Vatten ja Brännkärr-Backända Vattenandelslag.

 

Tällä hetkellä keskitymme siihen, miten voimme parantaa vesihuoltolaitosten yleistä valmiutta poikkeustilanteiden tai poikkeusolojen varalta. Valmistautuminen tarkoittaa kaikkien osapuolten suunnitelmien ja asiakirjojen läpikäymistä siltä varalta, että alueella tapahtuu erilaisia tavanomaisesta poikkeavia tapahtumia tai olosuhteita, jotka voivat vaikuttaa merkittävästi toimintaan. Kyse voi olla kaikesta äärimmäisistä sääolosuhteista, jotka voivat vahingoittaa vesihuoltoinfrastruktuuria, vakavista teknisistä vioista puhdistuslaitoksissa, pumpuissa tai putkistoissa, sähkökatkoksista saastumisiin, kyberhyökkäyksiin sekä yhteiskunnallisiin kriiseihin, pandemioihin tai epidemioihin. Vesihuoltolaitosten tulisi olla valmiina toimimaan kaikissa näissä tilanteissa.

 

Varautumissuunnitelmien päivittämisen lisäksi projekti osallistuu lokakuun alussa ELY-keskuksen järjestämään vesihuoltopalvelujen valmiusharjoitukseen. Tämä erittäin tervetullut harjoitus osoittaa, kuinka hyvin osaamme toimia, kun "on tosi kyseessä". Onneksi tämä on vain harjoitus. Harjoitus varmasti laajentaa ymmärrystämme siitä, mitä hyvä valmius käytännössä tarkoittaa.

Projekti jatkuu elokuun 2025 loppuun asti.

 

 

Yleisötilaisuus Markjärven tuulivoimapuistosta

Markjärven tuulivoimapuiston osayleiskaavan laatimisesta ja YVA-ohjelmasta järjestetään yleisötilaisuus 12.9.2024 klo. 17–20 Terjärv Ungdoms Sportklubb rf:n tiloissa osoitteessa Sepäntie 88, 68700 Teerijärvi.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä kunnan verkkosivustolla.

 

Kunnan uusi pyöräilyreittiesite tekeillä 

Työstämme parhaillaan paljon kysyttyä esitettä, jossa on vinkkejä hienoille pyöräilyreiteille kunnassa. Reitit kulkevat pitkin kauniita polkuja, sora- ja maanteitä: Vihjaisemme myös valokuvauksellisista helmistä, jotka ovat käynnin arvoisia 🙂.

Esite tehdään Pirteästi pyöräillen -hankkeen puitteissa, jonka rahoittaa kunta ja Traficom.

 

Kotona-messut Kokkolassa 21–22.9

Kruunupyyn kunta osallistuu jälleen Kotona-messuille Kokkolan urheilutalolla 21–22.9. Löydätte meidät B-hallista paikalta 10.3. Tule keskustelemaan, osallistumaan kilpailuun ja voittamaan hienoja palkintoja!

 

Voi hyvin -päivä senioreille Alavetelissä 24.9

Voi hyvin -päivä järjestetään senioreille Alavetelin seurakuntatalolla 24.9 klo.10–14.

Ohjelmassa on muun muassa Stefan Anderssonin ruotsinkielinen luento, liikuntatauko, hyvinvointialueen info, ruokaa ja kahvia.

Ilmoittautumiset kansalaisopiston kansliaan puh. 040 660 1656 tai mi.kvarnen.fi. 10 €/henkilö. Maksetaan käteisellä tai kortilla paikan päällä.

 

Teatterimatka Wasa Teateriin 28.9

Syyskuussa on jälleen vuorossa perinteinen teatterimatkamme Wasa Teateriin. Olemme varanneet 50 lippua ruotsinkieliseen draamakomediaan Tårtljus ja linja-auto täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Auto lähtee matkaan Teerijärveltä (SEO) klo.9:30, ajaa Alavetelin (Sale) klo.9:50, Kokkolan linja-autoaseman klo.10:10 ja Kruunupyyn urheiluhallin kautta klo.10:30. Olemme varanneet aikaa lounaan syömiseen Vaasassa ennen esitystä, joka alkaa kello 14.

Matka (sisältäen teatterilipun) maksaa 50 €. Ilmoittautumiset Luckaniin puh. 050 347 0527 tai luckan.karleby(a)kulturosterbotten.fi.

 

Valtuustokokous 9.9

Kunnanvaltuusto kokoontuu syksyn ensimmäiseen kokoukseen maanantaina 9.9 klo.18:00. Esityslistalla on muun muassa Teerijärvi-aloite sekä aloite lasten kotihoidon kuntalisästä.

Voit seurata kokousta suorana lähetyksenä kunnan YouTube-kanavan kautta.

 

Kansalaisopisto tiedottaa

Opiston kurssit alkavat syyskuun 2. päivä, ja olemme iloisia saadessamme ilmoittaa, että Kruunupyy teki ilmoittautumisennätyksen jo ensimmäisenä päivänä, kun ilmoittautumisia tuli yli 400 enemmän kuin yleensä. Suuri kiitos siitä!

 

Syyskuussa tarjoamme seuraavat ruotsinkieliset luennot:

Lasten aggressio – haasteet ja mahdollisuudet ma 22.9 klo. 19.00 Kvarnen, luennoitsija Birgit Müller-Sigfrids. Ilmoittaudu tämän linkin kautta!

 

Nämä kaksi ruotsinkielistä luentoa ovat maksuttomia ja kuuluvat kestävän kehityksen -viikkoon:

Puhdista putkisto 25.9 klo. 18.00 Alavetelin kirjasto, luennoitsija Martina Broberg. Ilmoittaudu tämän linkin kautta!

Kestävä kehitys 26.9 klo. 18.30 Merjärv kylätalo, luennoitsija Tomas Snellman. Ilmoittaudu tämän linkin kautta!