Helmikuun uutiskirje
28.2.2022
Hiihtolomaohjelma
Tällä viikolla kouluilla on hiihtoloma ja totuttuun tapaan lapsille ja nuorille järjestetään monenlaista ohjelmaa. Hiihtolomaohjelma jaetaan kouluissa vuosiluokille 1 – 6 ja ohjelma löytyy myös kunnan kotisivuilta. Tarjolla on muun muassa nerf-kivaa, ruoanlaittoa, mysteeri ja uintia Kokkolan uimahallissa.
Urheiluhallissa on myös hyvin vapaita aikoja esimerkiksi sulkapallon tai koripallon pelaamiseen perheen tai ystävien kanssa. Voit varata aikoja kunnan kotisivun kautta tai ottamalla suoraan yhteyttä hallin vahtimestariin puhelimitse 040 6279 367.
Teerijärven koulu ja esikoulu
Teerijärven koulun suunnittelu on loppusuoralla, mikä tarkoittaa sitä, että hankinta voidaan aloittaa piakkoin. Toivomme voivamme valita urakoitsijan vielä kevään aikana ja, että rakentaminen voisi alkaa jo loppukesästä. Tavoitteena on muuttaa uuteen kouluun kevätlukukaudella 2024. Nykyinen koulu on käytössä rakennusaikana, jonka jälkeen se puretaan. Haluamme, että uusi, moderni koulu on koko kylän sydän.
Kirppis Alavetelin vanhalla koululla
Edellisessä uutiskirjeessä kerrottiin, että järjestämme huutokaupan Alavetelin vanhalla koululla helmikuussa. Pandemiatilanteen takia jouduimme siirtämään ajankohtaa eteenpäin ja muutimme samalla konseptia. Joten nyt järjestämmekin kirppiksen vanhalla koululla 19.3 klo. 10 – 13. Ylijääneisiin tavaroihin on lätkäisty hintalaput ja myös vintille pääsee penkomaan aarteita. Joten kirjoitappa päivämäärä kalenteriin ja tule tekemään löytöjä!
Kuntalaistilaisuus 16.3 ja 30.3
Maaliskuussa järjestämme kaksi kuntalaistilaisuutta. Ensimmäinen järjestetään 16.3 klo. 19.00 – 20.30 Kunnantalolla. Tuolloin keskustelun aiheena on sosiaali- ja terveydenhuolto. Hyvinvointialueen johtavat virkamiehet ovat tuolloin paikalla kertomassa ajatuksiaan sekä kuulemassa kruunupyyläisten mietteitä. Tilaisuuteen voi osallistua myös Teamsin kautta.
Toinen tilaisuus järjestetään 30.3 klo. 18.00 Kunnantalolla ja silloin keskustellaan kunnan strategiasta 2030. Ennen tuota tilaisuutta kunnan kotisivuille avautuu kysely, johon voi kommentoida strategiaa nimettömästi, mutta ilmoitan siitä lisää kun kysely on avattu. Myös tähän tilaisuuteen voi osallistua myös Teamsin kautta.
Molemmista tilaisuuksista tulee lisätetoja kunnan kotisivuille ja fb-sivuille noin viikko ennen tilaisuutta.