Kesätyö 2022

Nuori! Tule kesätöihin Kruunupyyn kunnalle!

 

Kruunupyyn kunta tarjoaa 35-40 nuorelle kesätyöpaikan kesällä  2022. Paikkoja voivat hakea vuosina 1997-2006 syntyneet nuoret.

 

Kunta palkkaa nuoria ensisijaisesti omaan toimintaansa varhaiskasvatukseen, kirjastoon, keskushallintoon ja tekniselle sektorille.  Toissijaisesti nuorille voidaan tarjota paikkaa kunnan tytäryhtiöissä sekä yhteistyökumppaneiden ylläpitämiin asumispalveluihin (Herberts hus, Sylviahemmet, Backebo ja mahdollisesti Soite: Sandbackan hoitokeskus, Teerijärven hoitokeskus, Solgården ja Regnbågen). Aatteelliset yhdistykset ja säätiöt, jotka toivovat kesätyöntekijää, täyttävät oman lomakkeen hakuaikana tämän linkin kautta.

 

Nuoret täyttävät hakemuksen sähköisesti viimeistään 28.2.2022 tämän linkin kautta tai paperiversiona kunnan infopisteessä Kunnantalolla. Paperinen hakemus lähetetään hallintojohtajalle/työllisyysvastaavalle, joka yhdessä esihenkilöiden kanssa viimeistään 15.3.2022 valitsee/arpoo ketkä palkataan.

 

Hakemuksen yhteydessä hakija antaa suostumuksensa siihen, että hänen nimensä saa julkaista kunnan kotisivuilla, jos hän saa työpaikan.

 

Ensisijaisesti nuoret palkataan 1 kuukaudeksi = 21 työpäivää. Koska monen koulun kevätlukukausi päättyy vasta 4.6, kesätyöt aloitetaan vasta 6.6. Vaihtelua voi esiintyä. Ne, jotka saivat kunnan kesätyöpaikan viime kesänä valitaan vasta toissijaisesti.

 

Lisätietoja:
Inger Bjon, hallintojohtaja/työllisyysvastaava
040-7142 151