Oletko uusi tekninen johtajamme?

 

 

1.7.2022

 

 

Etsimme määrätietoista ja kehittämiskykyistä, innovatiivista johtajaa, jolla on hyvä yhteistyökyky ja tietämystä teknisestä sektorista. Sinulla tulee olla hallinnon ja talouden tuntemusta. 

 

Tekninen johtaja kuuluu kunnan johtoryhmään ja hänellä on kehitys-, tulos- ja henkilöstövastuu kunnan teknisestä sektorista.

 

Tekninen johtaja vastaa teknisen ja ympäristölautakunnan asioiden valmistelusta ja esittelystä, teknisen sektorin talousarvion seurannasta, johtaa kiinteistöjen projektisuunnittelua sekä vastaa kiinteistöjen ja teiden tarjouksista ja sopimuksista. Teknisen johtajan tehtäviin kuuluu myös vesi- ja viemärihankintojen yhteensovittaminen kunnallisen vesihuoltolain mukaisesti.

 

Teknisellä johtajalla tulee olla korkeakoulututkinto ja hyvät taidot ruotsin ja suomen kielissä.

 

Kruunupyyn kunta on kaksikielinen kunta, jossa hallintokielenä on ruotsi. Teknisen johtajan virka täytetään toistaiseksi kuuden kuukauden koeajalla. Hakijat voidaan soveltuvuustestata, ja valitun henkilön tulee antaa hyväksyttävä lääkärintodistus ennen virkaan astumista.

 

Hakemus CV:n ja palkkatoiveen kera tulee jättää viimeistään 5.8.2022 klo. 14.00  Kuntarekryn kautta. Lisätietoja antaa kunnanjohtaja Malin Brännkärr puhelimitse 040 534 7727 tai s-postitse: malin.brannkarr@kronoby.fi.